28-05-2021
Miltä näyttää perhokalastuksen MM-hopeamitalistin perhorasia? Miten hän valitsee ja käyttää perhoja eri tekniikoissa ja pärjääkö kalastaja oikeasti kahdella perhomallilla? Päätimme ottaa selvää ja pyysimme Suomen perhokalastusmaajoukkueen Jyrki Hiltusta avaamaan filosofiaansa perhovalintojen taustalla.
Teksti: Antti Kalske
Kuvat: Jyrki Hiltunen, Pietari Sipponen ja Oskari Saarimäki
Artikkelikuva: Oskari Saarimäki
Menestyneen kilpakalastajan perhorasian voisi kuvitella pullistelevan mitä erilaisimpia sidoksia. Vähintäänkin täysin omat erityismallinsa eri maihin, jokiin, ”hätseihin”, olosuhteisiin, tekniikoihin ja kausiin… Ainakin niin me luulimme, kun otimme perhokalastusmaajoukkueeseen yhteyttä ja tarjosimme mahdollisuutta teettää kauttamme omia räätälöityjä suosikkiperhoja. Olikin vähintään yllättävää kuulla, että merkittävä osa heidän kalastuksestaan rakentui pitkälti kahden (2!) perhomallin ympärille.
Kaksi perhomallia ei kuulosta kovin monipuoliselta kattaukselta, mutta ei myöskään ole koko totuus.
Jyrki Hiltunen on kiertänyt erinomaisella menestyksellä kansainvälisiä perhokalastuskilpailuja yli vuosikymmenen, voittanut historiallisen hopeamitalin vuoden 2018 MM-kisoissa ja hallitsee mestarillisesti modernit nymfitekniikat. Tuhannet kahlureissa vietetyt tunnit ovat rajanneet perhoarsenaaliin vain kaikkein tehokkaimmat mallit: ”Kalastin sitten missä päin maailmaa tahansa, niin aina ne samat perhot vain toimivat. Perhovalintojen kannalta ei ole ollut suurta väliä, kalastetaanko Tasmaniassa, Etelä-Euroopassa vai Keski-Suomessa. Kun kokemuksesta tietää perhojen kalastavan lähes joka tilanteessa, voin keskittyä muihin kalastustehokkuuteen vaikuttaviin tekijöihin.”
Jyrkin luottoperhot ovat jigikoukkuihin sidottuja tungsten-kuulapäänymfejä, jotka tunnetaan nimellä Orange Tag ja Red Rib Killer. Jälkimmäisestä on olemassa myös pinkillä kierteellä varustettu muunnos Pink Rib Killer. Mutta mikä näistä lopulta yksinkertaisen näköisistä perhoista sitten tekee niin erikoisia?
Molemmissa on toki pyytävyyttä lisääviä tekijöitä, kuten UV-materiaaleja, herkästi elävä CDC-häkilä ja jonkinlainen iskupiste. Jyrkin mukaan tärkeintä on kuitenkin niiden ”geneerisyys”. Vaikka perhonsidonnassa ihannoidaan usein mahdollisimman yksityiskohtaisesti tietyn hyönteisen kehitysvaiheen jäljitelmiä, ei kumpikaan näistä muistuta tarkasti oikeastaan mitään. Tehokkuus tuleekin päinvastoin juuri siitä, että ne ovat yleisperhoina kuitenkin riittävän lähellä käytännössä kaikkea suupalaksi koskessa kelpaavaa.
“Perhorasiassani riittää kuitenkin variaatiota, sillä pyrin aktiivisesti optimoimaan kuulan väriä, painoa ja koukun kokoa. Joskus vaikkapa vaihdolla metallipinkistä kupariin, tai toisinpäin, voi olla uskomattoman suuri merkitys,” Jyrki avaa laajan valikoiman tärkeyttä arsenaalissaan. Hän kalastaa ylävirtaan edeten saman poolin yleensä useampaan kertaan, vaihtaen seuraavalle kierrokselle eriväriset kuulat.
Siinä missä kuulan värin vaihtelu liittyy ennen kaikkea ottavimman yhdistelmän hakemiseen, kuulan painolla maksimoidaan tehokasta kalastusaikaa oikeassa syvyydessä.
“On tärkeää, että rasiasta löytyy eri painoisilla kuulilla varustettuja perhoja, jotta voidaan tehokkaasti kalastaa erilaiset paikkatyypit. Kaikkein tiukimmissa pocketeissa kalastettavaa alaa saattaa olla vain metrin verran. Tällöin perhon on upottava välittömästi kalastussyvyyteen, ja sopiva paino saattaa olla vaikkapa 3.8 mm tungstenkuula. Matalammassa vedessä, laajemmissa ottipaikoissa ja rauhallisemmassa virrassa kevyempi, 3.0 mm tai jopa 2.5 mm kuula voi tulla kyseeseen,” hän jatkaa.
Sitten vielä se perhon, eli koukun koko.
Nyrkkisääntönä voidaan Jyrkin mukaan pitää, että mitä vähemmän kalastuspainetta paikassa on, sitä suurempia perhoja voidaan käyttää. Mitä enemmän kalat näkevät kalastajia ja heidän tarjoamiaan perhoja, sitä enemmän on syytä pienentää kokoa. ”Tämän näkee hyvin Keski-Suomen koskilla kalastuskauden aikana. Alkukesästä toimivat isommat larvat, ja loppukautta kohti siirrytään selvästi pienempiin perhoihin. Sama kehitys on nähtävissä pienoiskoossa kalastuskisoissa. Ensimmäisten jaksojen aikana kalat ovat huomattavasti hanakampia ottamaan hieman isompaankin nymfiin, ja kisojen loppua kohden perhoja pitää usein pienentää.”
Harjuksenkalastus pohjoisessa on toinen hyvä esimerkki kalastuspaineen vaikutuksesta perhon kokoon. ”Kun jonkin poolin koluaa ensimmäisen kerran läpi, saattaa kalastus olla yhtä tykitystä. Heti seuraavilla kierroksilla homma voi olla huomattavasti haastavampaa, ja perhovalintojakin pitää kikkailla enemmän.”
Tässä vaiheessa joku saattaa ihmetellä, että eivätkö kilpakalastajan ottiperhot olekaan tarkoin varjeltuja salaisuuksia? Jollekin ehkä näinkin, mutta Orange Tagin perukkeen päähän sitominen ei yksinään muuta ketään taimenkuiskaajaksi. Perhoja pitää osata myös tarjoilla ja hyödyntää oikealla tavalla – monen muun kalastukseen vaikuttavan tekijän ohella.
Jyrki kalastaa enimmäkseen ns. ranskalaistyyppisellä perukkeella ylävirtaan vapaasti perhoja uittaen. Perukesiiman paksuus on useimmiten 0.14-0.16 mm, mutta tämä vaihtelee myös paikan, kalojen arkuuden ja koon mukaan. Perusvirityksenä toimii kahden nymfin litka, jossa perhot ovat noin puolen metrin päässä toisistaan.
Mutta käykö perukkeen päässä muutakin kuin Orange Tag ja Red Rib Killer?
Vaikka nämä ovatkin keskeisiä perhoja Jyrkin rasiassa, kannattaa niitä täydentää muilla malleilla. ”Esimerkiksi Keski-Suomen taimenkoskilla larvat ovat todella toimivia alkukaudesta. Silloin laitan usein sivuperukkeeseen Red Rib Killerin ja toiseksi perhoksi Hydro Larvan.”
Kesän edetessä #14 kokoinen Orange Tag viilettää tyypillisesti päätyperhona ja samankokoinen Red Rib Killer sivuperukkeessa. Kun kokoa täytyy edelleen pienentää, hän saattaa vaihtaa molemmat #16 kokoon tai korvata toisen esimerkiksi Perdigonilla. Kovan kalastuspaineen alla oleville tai muuten passiivisille kaloille saattaa toimia pienemmän koon lisäksi myös vapaan uiton muuttaminen vavan kärjellä ”jigittelyksi” – siinäkin nämä kaksi luottoperhoa toimivat erinomaisesti.
“Jopa vesiperhosten pupahätsien aikaan Red Rib Killer ja Hydro Larva menevät lähes aina pupasta. Joskus harvoin, kun kalat ruokailevat aktiivisesti ainoastaan pinnasta, saatan laittaa yläperhoksi jotain spesiaalimpaa. Käytännössä Parachute Caddiksen tai jatkoperäpinturin.”
Siis pinturi nymfirigiin?
Ranskalaisperukkeella tapahtuva pinturikalastus on Jyrkin yksi suosikkitekniikoista. Painavan kuulapään parittaminen pinturin kanssa on paitsi tehokasta, myös todella hauskaa. Parhaimmillaan se voi tuottaa sellaisia elämyksiä, joita harvemmin kokee perinteisessä pinturikalastuksessa. ”Tässä tyylissä pidetään jatkuvasti tuntumaa päätyperhona toimivaan nymfiin, minun tapauksessani usein Orange Tagiin. Sivuperukkeessa oleva pinturi kelluu välillä pinnalla, mutta jää usein myös roikkumaan sen yläpuolelle. Onkin melkoisen sykähdyttävä tunne nähdä kalan kirjaimellisesti hyppäävän kokonaan vedestä hakemaan pintaperho ilmasta!”
Toinen tärkeä syy dry dropper -tekniikan käyttöön on sen tehokkuus kalastettaessa kovia virran osia. ”Yksi parhaista ottipaikoista on usein päävirran reunat. Ne on tietenkin helppo kalastaa omalta puolelta jokea perhosiimallakin, mutta yritäpä kovan virran yli saada tehokas uitto toiselle puolelle. Päävirta imaisee perhosiiman nopeasti mukaansa ja pilaa perhon vapaan uinnin, vaikka kuinka yrittäisi tehdä korjausheittoja,” Jyrki selostaa.
”Pelkällä perukkeella kalastettaessa pidetään tuntuma päätyperhoon, mikä pitää perukkeen tiukkana ja siten pois päävirrasta. Saat tehtyä pitkiä, vapaita uittoja päävirran yli erinomaisella tuntumalla.”
Perhokalastusmaajoukkueen omaan kalastuskäyttöönsä räätälöimä valikoima pitää tällä hetkellä sisällään seuraavat mallit:
Superflies on Suomen perhokalastusmaajoukkueen ylpeä tukija. Maajoukkue on räätälöinyt mallistoomme huippunymfejä, joilla me pidämme heidän perhorasiansa täynnä matkalla Kuusamon MM-kisoihin ja muihin kilpailuihin. Nyt sinullakin on siis mahdollisuus kalastaa samoilla perhoilla, kun maailman huiput!
