3.89 €
Virtavesiemme puolesta! Tämä perhomalli kuuluu Virho-kampanjaamme, jossa jokaisesta myydystä perhosta lahjoitamme yhden euron Virtavesien hoitoyhdistys ry:n toimintaan. Perhon ostamalla olet siis mukana vaalimassa kotimaisten koskien kunnostuksia!
Tähän kampanjaan kuuluviin perhoihin on käytetty ensiluokkaisia materiaaleja ja koukkuja. Olemme kuitenkin pienten kauneusvirheiden – kuten väärän värisen tai puuttuvan kierteen tai hieman liian pitkän tai lyhyen siiven – vuoksi siirtäneet ne kuitenkin laadunvalvonnassa sivuun varsinaisesta mallistostamme.
Näissä perhoissa pää ei aivan vastaa alkuperäistä reseptiä, kaloja se tuskin häiritsee.
Jokaisen taimenenkalastajan perusstriimereitä. Jos Supertinseli mielletään usein kauden ensimmäisen puolikkaan perhoksi, niin Mustan Kostajan hetki koittaa viimeistään elokuun pimenevinä iltoina ja öinä. Toki molemmat toimivat myös läpi kauden, meillä ja muualla: hyvän hahmon omaava Musta Kostaja on yhtälailla tärkeä osa niin Keski-Suomen koskien kuin vaikkapa Varzinan ja muiden Kuolan taimenparatiisien arsenaalia. Sidottu Daiichi 2220-koukkuun.
Arvostelut
Ei arvosteluja.